lauantai 6. helmikuuta 2016

Tarinoita elämästäni osa 1: Neulominen

Kuinka minusta tuli neuloja?
Siskoni keksi idean tähän postaukseen, kun juttelimme aiheesta, joten olihan se toteutettava.

Jokaisen neulojan taustalla on erilainen tarina.
Jokaisen harrastuksen taustalla on myös aina oma tarinansa.

Tässä on minun tarinani vihaajasta neulojaksi, olkaa hyvät.

Ala-asteella aloitettiin käsityötunneilla neulominen, en kyllä muista millä luokalla, ehkä nelosella. Ekaksi tehtiin ihan kaulahuivit, seiskaveikasta, tavallisilla pitkillä puikoilla. Minä vasenkätisenä sain opettajan toistuvasti pulaan. Luojan kiitos silti sain vasenkätisesti opetella - jotkut opettavat vasenkätiset väkisin oikeakätisesti neulomaan/virkkaamaan. Tuli mysteerisilmukoita, pudonneita silmukoita, tiukkaa ja löysää. Vihasin koko hommaa jo siinä vaiheessa aika tavalla. Mutkikas ja epätasainen huivinriekale tuli siitä huolimatta jotenkuten valmiiksi.

Myöhemmin ala-asteella neulottiin vielä ainakin tossut, siis tasona ihan, mutta vähän resoria pääsi tekemään. Lopussa tossut sitten ompelemalla kasattiin. Vissiin niistä(kään) ei hyvät tulleet, kun eivät muistaakseni käyttöön päässeet. En kuitenkaan muista, että neulomisessa sinänsä olisi ollut silloin enää kummempaa draamaa, vaikkei se kivaakaan oikeastaan ollut.

Isoveli Colori purettuna, 180g, hyikamala.

Jossain vaiheessa tuli sitten se virkkaus. Ala-asteella. Olisi pitänyt virkata puuvillalangasta sellainen kolmio, puolikas isoäidinneliö, päähuiviksi. Jooei, ei tullut mitään. En ymmärtänyt koko tekniikasta mitään, vaikka käsin osasin virkata ketjua vaikka unissani. Vihasin taas yli kaiken.

Yläasteella ei virkattu, mutta neulottiin kyllä, seiskaluokalla. Sitten käsityöt loppuivat niiltä, jotka eivät niitä valinnaisiksi ottaneet ja minähän en ottanut. Samaan aikaan kuitenkin harrastin käsitöitä kerran viikossa Näpsä-käsityökoulussa (jossa ei koskaan neulottu). Seiskalla tehtiin lapaset (joista tuli liian pienet) ja sukat (joista tein pitkävartiset ja... liian isot). En vieläkään tykännyt. Pakkopullaa. Näistä ja aiemmista ei valitettavasti ole kuvamateriaalia.

Lapaset tehtiin raita7veikasta. Niistä en muista sen enempää. Teknisesti ei kai suurempaa ongelmaa, mutta liian pienet tosiaan tuli. Ja viimeistään tässä vaiheessa ilmeni suuri ongelmani eli tajuton kireys. Sen takia niistä tulikin sitten pienet. Lanka oikein kirskui ja narskui puikoilla, kun hampaat irvessä väänsin silmukoita.

Sukat tehtiin Isoveljestä. Mulla oli ruskeankirjava lanka. Hyi. Ja tein tosiaan polven alle ulottuvat sukat, joita ajattelin voivani käyttää ratsastuksessa talvisin. Olin silloin innokas heppatyttö. Ilmeisesti mulle oli silloin lykätty käteen jotkut valtavat halot puikoiksi, koska kiristelystä huolimatta sukat eivät pysyneet kunnolla ylhäällä ja olivat muutenkin aika isot. En saanut kovin hyvää arvosanaakaan, vaikka kovasti olin nähnyt vaivaa, joten siitä jäi aika kurjat muistot.

Isoveli Colori jättimäisellä vyyhdillä isot Fiskarsit vieressään.

Lankaa mokomiin sukkiin meni 180 grammaa. Tiedän sen siitä, että myöhemmin purin ko. sukat. Ja värjäsin ruman langan pinkillä ja sinisellä. Jota sitten neuloin kauluriksi maatessani viikon verran jalan veritulpan kanssa TAYSin osastolla.

Kauluri ei kyllä ole vielä 2 vuotta myöhemminkään valmis, että ehkä sen voisi purkaa ja tehdä jotain kivempaa. Lanka itsessään on muisto, jota haluaisi vaalia. Tärkeä osa matkaani lapsesta aikuiseksi ja erityisesti koululaisesta neulojaksi ja värjääjäksi, mutta toisaalta myös matka värien maailmaan mustan hevarikauden jälkeen.

Sama lanka värjäyksen jälkeen on puhdasta rakkautta.

Peruskoulun seiskaluokan jälkeen tuli neulomiseen pitkähkö tauko. Vuosia.

Olin amiksen ja lukion (kaksoistutkinto) kolmannella eli viimeisellä luokalla. Oli vuosi 2011. Olin täyttänyt keväällä 18 ja kesällä muuttanut silloisen poikaystäväni ja hänen vanhempiensa luo asumaan. Koulumatka piteni entisestä vajaasta tunnista vähän reiluun tuntiin. Bussimatkoilla ei voinut nukkua, koska menin pysäkin ohi nukkuessani. Ei voinut lukea, koska uppoudun liikaa ja taas menee pysäkki ohi. Piirtää ei voinut tärinän takia. Silloin mulla ei vielä ollut älypuhelintakaan jota räpeltää ajankuluksi.

Jossain vaiheessa syyslukukautta kävin Ikaalisten (opiskelin siellä) S-marketissa pyörimässä koulun jälkeen, kun bussin tuloon oli reilusti aikaa. Satuin kulkemaan lankahyllyjen ohi ja poimimaan käteeni Novitan lehden. Siellä oli ohje tennarisukkiin. "Hei täähän on hyvä idea, voisin bussissa neuloa! En kyllä yhtään muista miten se tapahtuu, mutta eiköhän netistä jotain löydy."

Novitan sukkalehti, tummanharmaa lankakerä ja sukkapuikot lähtivät mukaan kaupasta välipalan lisäksi. Kotimatkalla selasin lehteä ja totesin olevani pulassa.

Kotona googlettelin sitten aihetta ja löysin Punomon (nimeltään silloin Käspaikka), jossa oli erinomaiset ohjeet myös vasenkätisille neulomisen opetteluun. Yhtään en muista, millä langalla/puikoilla/suunnitelmalla sitten lähdin ensi kertaa kokeilemaan, mutta tennarisukkia en koskaan aloituksesta huolimatta valmiiksi tehnyt. Nykyisin onkin jo sellainen ihan oikeilta tennareilta näyttävä sukkamalli (ei tosin Novitalla!), jonka voisi oikeasti toteuttaa. Ehkä muistojen takia jopa tummanharmaana!

Huivi Novita Softysta.

Raverlyn löysin jo ihan alkuaikoina, joten kaikki valmistuneet projektit on sinne merkitty. Ensimmäinen valmistunut oli Novita Softysta tehty huivi, joka (muistaakseni) päätyi lahjana mummulle. Ihan perus ainaoikein-neulosta ja parit raidat päissä. Aika siistiä jälkeä. En varmaan kiristellyt enää sillä tavalla, vaikka muistaakseni aika tiukkaa tein edelleen. Sitten tein pari muuta huivia neulomalla, vähän eri juttuja kokeillen, ennen kuin kohtasin suuren viholliseni virkkauksen.

Pyysin äitiä jopa varta vasten valmistamaan piirrokseni mukaisen kukkakehikon. Sellaisen, mitä novitakin myy, mutta simppelimmän puusta ja nauloista valmistetun. Olin nimittäin löytänyt kukkahuivin ohjeen Novitan sivuilta. Ja yllättäen se olikin aika helppoa! Virkkaaminen siis. Huivi meni tietysti lahjana äidille, joka hassut piirrokseni muutti toimivaksi työvälineeksi.

Äidin kukkahuivi, lankana Novita Rose Mohair.

Ensimmäinen haastavampi neuletyö - kämmekkäät, ihan kiilapeukalolla ja
palmikkokuviolla! Rohkeasti siis uusia haasteita kohti!

Kaikki langat olivat tässä vaiheessa Novitaa, mieluiten vieläpä akryylia. Neuloin perinteisillä pitkillä puikoilla ja sukkapuikoilla. Opettelin käyttämään Raverlya ja jossain vaiheessa löysin sieltä muiden suomalaisten ryhmiä ja jossain vaiheessa IRCin puolellekin.

Hankin puikkoja ja koukkuja ebaysta halvalla. Bambuisia. Niillä opin vihdoin neulomaan paremmalla käsialalla, ilman turhaa kiristelyä.

Jossain vaiheessa törmäsin magic loop -tekniikkaan. Eihän minulla silloin vielä mitään pyöröpuikkojakaan kummemmin ollut, mutta joillain Novitan kamalilla pyöröillä päädyin kuitenkin muistaakseni kokeilemaan. Aika pian tämän jälkeen hankin arvokkaan aloitussetin KnitPron puisia vaihtopäitä, joilla homma lähtikin sitten ihan lapasesta. Kannatti maksaa puikoista!

Hiljalleen kaikki ne normaalit neulepuikot jäivät laatikon pohjalle. Tilanne luisui siihen, että nykyisin neulon kaiken pyöröillä ja olen luopunut kaikista muista puikoista. Settiä on tullut toki kasvatettua huimasti erikokoisilla puikoilla ja kaapeleilla, ynnämuilla lisävarusteilla. Pienimpiä, ei-vaihtopäisiä on myös parit hiilikuituiset. Metalliset on ihan kamalia. Kylmiä, liukkaita. Onneksi on mistä valita.

Samoihin aikoihin pyöröpuikkoinnostuksen noustessa aloin hiljalleen myös havahtua akryyli-koomastani. Edelleen laatikoista löytyi lähinnä Novitaa, mutta sentään jotain muuta kuin niitä ihan kamalimpia. Vähitellen ajauduin kuitenkin enemmän ja enemmä sivuun Novitasta ja nykyisellään olen jo saavuttanut käsinvärjättyjen merinolankojen ihailijan tason. Muutamia vyyhtejä jopa omistan, vaikken ole vielä niistä mitään uskaltanut neuloa. Ne on aarteita.

Värjäilynkin aloitin suurinpiirtein samaan aikaan edellisten tapahtumien kanssa. Se on melko harvinaisena harrastuksena vielä pysynyt, vaikka pelit ja vehkeet löytyy kyllä.

Superohut cashmir-merino -vyyhti, jonka voitin arvonnasta.

Nykyisin...

Vuosi 2016. Aikaa harrastuksen aloittamisesta on noin 4,5 vuotta.

Omistan 45 kiloa lankaa ja olen lankalaihiksella. Yritän päästä novitalaisista ynnä muista kamalista langoista eroon mahdollisimman tehokkaasti ja ostan vain oikeasti hyviä lankoja - laatua, kalliimmalla ja harvakseltaan. Määrä ei yleensä korvaa laatua tässäkään asiassa. Mieluiten ostan värjärikavereiltani käsinvärjättyä merinoa.

Olen myös suunnitellut ihan oman kirjoneulelapasten mallin, joka on saatavilla maksullisena Raverlyssa. Olen siis myös suunnittelija, jollain tasolla.

Käyn semiaktiivisesti (eli kun muulta hässäkältä kerkeän) "yksityisissä" neulemiiteissä, eli tietyn porukan kesken ihan kahviloissa neulomassa. Kävin ennen myös läheisen lankakaupan miiteissä, mutta kyllästyin niihin. Oma porukka on aina oma porukka, kaikella rakkaudella, en vaihtaisi pois mistään hinnasta.

Hallitsen kaikki tavallisimmat tekniikat ja vähän extraakin. Kirjoneuleet, palmikot, pitsit menee. Onteloneulettakin on tullut kokeiltua. Käsiala on suhteellisen tasainen ja tiukkuudeltaan erittäin ok.

Käsityöharrastuksistani ensimmäisenä tulee aina neulominen. Ensisijaisesti olen siis neuloja, sitten ompelen ja sitten ehkä vähän virkkaan. Ja sitten tulee vielä ne kaikki muut pienet näpertelyt.

Ja vielä joitain uudemmista neulomuksistani, vaikka nää on blogissa jo nähty aiemmin...

Ainoa tekemäni vaate on koiran paita, sekin Toscalle pieni.

Ne kettulapaset. Oma ohje.

Se virkkaaminenkin sujuu ihan hyvin jo ;)

Siskolle sukat.

Aion kirjoitella samaa juttusarjaa lisää eri aiheista, tulossa ainakin ompeluharrastuksen ja koirainnostuksen taustoja, ehkä myös liikunnasta...

Mitä muuta haluaisitte kuulla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muista jättää kommentti! :)

Kaikki voivat kommentoida, mutta kommentit näkyvät vasta, kun olen ne itse käynyt hyväksymässä.