maanantai 29. helmikuuta 2016

Projekti Terraario osa 2

Tiliqua scincoides chimaerea
Tanimbarinsinikieli

Voitteko uskoa miten vaikeaa on löytää ylipäätään sinikieliskinkkiä, saati sitten oikeaa alalajia ja vieläpä naarasta? Niinpäniin. Useampi eläinkauppa on tarkastanut tukuilta, mutta niissä myydään pelkkää eioota. Ja siis kyllä, kasvattajilta tulleita olisivat olleet, jos vaan olisi ollut tarjolla. Ilmoituksia on heitelty ympäri nettiä. Ei yhtään yhteydenottoa.

Tulossa on taas jossain ulkomailla Hammin tapahtuma, jossa kaiken maailman eksoottisia öttiäisiä kaupataan läjäpäin. En ole muuten kovinkaan perillä ko. tapahtumasta, mutta muutama suomalainen sinne matkustava on lupautunut kuljettamaan, jos löydän sieltä liskon itselleni. Eri asia sitten, että löydänkö. Ei noita tunnu mitenkään kymmenittäin olevan tarjolla.

Muutamia viestejä jo laitoin, katsotaan johtavatko ne mihinkään. Myös kahdelle suomalaiselle isolle alan kaupalle laitoin viestit, koska tajusin, etten niitä ollutkaan vielä kokeillut. Ainoalta suomalaiselta kasvattajalta kun en voi liskoa ottaa, sillä se olisi samaa sukua kuin mieheni lisko Shaskar.

Shaskar - se lisko, josta kaikki lähti. Melkoinen persoona.

Vastauksia odotellessa on hyvä miettiä vähän terraprojektia. Pohja on vieläkin liimaamatta ja takaseinää varten hankittu DC-Fix -kalvo kiinnittämättä, joten oikeastaan mikään ei ole edennyt mihinkään. Myös loput tarvikkeet on edelleen tilaamatta. Kasasin juttuja vähän listoiksi, koska... mä nyt vaan satun tykkäämään listojen tekemisestä.

To Do:
- liimaa ja saumaa muovimatto
- liimaa taustakuva
- pese hiekat (mikäli päädyn käyttämään hiekkaa pohjalla, voi olla että alkuun pidän sanomalehtiä, jos saan pienen poikasen)
- keksi lisää sisusteita terraan
- keksi jonkinlainen kansiverkkoviritelmä lasien tilalle

Ostoslista:
- lämpölamppu
- uvb-loisteputki
- vesiastia
- lämpömittarit
- pidempi jatkojohto

Jotta tekeminen ei loppuisi tähän, on parvekkeella jyrsijöiden käytössä ollut pienempi akvaario odottamassa, että irroittaisin hajonneen päätylasin ja korvaisin sen pleksillä, joka on jo valmiina odottamassa. Se on ollut siellä paljon pidempään kuin uskottekaan - jo kauan ennen kuin hankin tuon isomman terran. Se toimi Shaskarin väliaikaisena asuntona muuton takia ja hajosi siis muutossa.

Mietin, että tuohon voisi joskus ottaa jonkun pienemmän liskon, ehkä kiipeilevän, jolloin akvaarioon voisi rakentaa ovet ja käyttää sitä pystymallina. Olen nimittäin kerran sellaisen rakennellut exälleni lähes samanlaiseen akvaarioon madagascarin päivägekkoa varten. Tai vaihtoehtoisesti säästän tuon mahdollisia sinikielivauvoja varten.

Pitäkää peukkuja, että suomukaveri löytyisi jostain!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muista jättää kommentti! :)

Kaikki voivat kommentoida, mutta kommentit näkyvät vasta, kun olen ne itse käynyt hyväksymässä.