torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosikatsaus 2015 ja tavoitteet vuodelle 2016

Vuosi on vaihtumassa, joten on aika tehdä pientä katsausta kuluneeseen vuoteen
ja asettaa tavoitteita ensi vuodelle.

Viime vuoden postaus löytyy tästä linkistä.

24.12.2015 - välillä tykkään Tamronini bokehista

Vuosi 2015

Tapahtumarikas vuosi, jälleen kerran.

- Ero
- Muutto kaverin kanssa kämppiksiksi
- Uusi parisuhde

- Osa-aikatyö varastolla huhtikuusta lähtien (ja hommat jatkuu)
- Trukkikurssi, josta tietenkin sain trukkikortin
- Tein freelancer-hommana yhdelle tapahtumalle logon, julisteen ja flyerin

- Vuoden alussa paino 74,7kg
- Vuoden lopussa paino 76,8kg
- Alimmillaan kävin 67,1 kilossa
- Aloitin salilla käymisen marraskuun lopulla! Sopimus on ensi vuoden loppuun.

- Nielurisaleikkaus
(josta johtui 10 päivän paasto, jolla alimpaan painoon pääsin, en suosittele)

- Turriristeilyllä ekaa kertaa, Tukholmassa ekaa kertaa omin päin
- Ensimmäinen myyty häntä
- Liput ostettu ensi kesäksi Animukseen eli Suomen turriconiin ja taidenäyttelypaikka varattu 1-2 keskikokoiselle taululle

- Pyydystin ensimmäisen isoksi luokiteltavan kalani, joka oli kuha. Lisäksi koukussa kävi kahdesti kiinni hauki, ekaa kertaa myöskin.
- Aiemmasta innostuneena ostin oman virvelin

- Olin ensimmäistä kertaa moottoripyörän kyydissä

- Chilejä ja sitruunoita kasvattelin, chilit taitaa kaikki vedellä viimeisiään, mutta sitruunoja on elossa runsain määrin.
- Sain orkidean kukkimaan ensimmäistä kertaa omassa hoidossa (useastikin vuoden aikana)! Viihtyvät ikkunalaudalla, vetoisessa paikassa, vaikka ohjeet muuta väittävät.

- Opin tekemään rintaliivejä itse, MakeBra:n kurssilla!
- Opettelin neulomaan sukat varpaasta alkaen
- Neuloin koiran paidan, joka on eka neulomani valmistunut vaate.
- Ompelin ekaa kertaa lapaset. Luit oikein: Ompelin lapaset.
- Tein ensimmäisen myytävän neuleohjeeni (Kettulapaset) ja sitä myytiin heti ekana päivänä 19kpl Raverlyssa. Englanninkielinen käännös on tulossa.

- 34 blogipostausta + tämä postaus, olen ihan tyytyväinen (2014 vain 14!)

- Olin kolmesti pentusten varauslistalla. Epäonnea oli matkassa joka kerta, joten ei vieläkään nelijalkaisia perheenjäseniä.
- Miehen sinikieliskinkki oli muutaman kuukauden hoidossa mulla ja nyt haaveilen omasta skinkistä.

24.12.2015 - valon siivilöityminen puiden välistä valokuvissa on ♥

Vastaukset viime vuoden listaan:

- Laihtuminen, liikkuminen -laihduin, lihoin takaisin ja pari kiloa enemmänkin, en luultavasti liikkunut sen enempää kuin viime vuonnakaan, mutta aloitin sentään sen salilla käymisen loppuvuonna!
- Työt - sain trukkikortin ja olen ollut osa-aikatöissä huhtikuusta alkaen - mission completed.
- Pehmolelujen ompelu - ei tullut vieläkään tehtyä
- Neulominen (langan ja keskeneräisten töiden määrää vähennettävä) - Ei. Keskeneräisiä on liikaa ja lankaa on liikaa, edelleen.
- Ompeleminen (vaate itselle ja korjaan korjausta odottavat) - Ei. Opelin sentään niitä lapasia. Korjattavien pinokaan ei ole hurjasti muuttunut, paitsi että lisää on tullut.
- Värjääminen (monivärisempää lankaa + puuvillaa ja enemmän) - Ei. Mutta jotain sentään värjäsin, onneksi.
- Piirtäminen (opettelen yrittämään enemmän, opettelulistalla linet, anatomia ja värittäminen aina ja edelleen) - piirtäminen on edistynyt hurjasti sen jälkeen, kun rupesin piirtämään ihan vaan paperille tietokoneen sijaan.
- Koira - Kuten jo todettu, ei onnea tänäkään vuonna.

Ensimmäinen neulomani vaate olikin yllättäen koiran paita!


Tavoitteet vuodelle 2016

- Tavoitepainoon pääseminen (n. 55kg)
- Kuntosalilla käymisen jatkaminen. Sopparikin kestää pakosti vuoden loppuun
- Parempi kunto - 600 metrin lenkkireitin ympäri juokseminen vähintään ja jos penkistä nousis muutakin kuin pelkkä tanko ja lukot

- Kalastusluvat, virvelöinnin oppiminen
- Hauen haluaisin saada ylös, vaikkei se mikään supermaukas ruokakala olekaan
- Autoon paremmat kaijuttimet ja subbari, että kehtaa kuunnellakin jotain

- Lankavaraston pienentäminen (väh. alle neljäänkymmeneen kiloon)
- Langan värjääminen uunissa
- Kangasvaraston pienentäminen
- Vaatteen ompeleminen (lapasia, pipoja yms. ei lasketa!)
- Bikinien ompeleminen - bonusta jos ovat valmiit ennen reissua

- Blogin pitäminen vähintään semiaktiivisena
- Valokuvaamisen opettelun jatkaminen

- Muutaman hännän, tassuparin tms. myyminen
- Katseenkestävän fursuit -pään tekeminen
- Animus 2016 ja taidenäyttelyä varten pari taulua

- Hankintalistalla saumuri

- Työtä: joko samassa jatkaminen tai kokopäivätyön löytäminen

- Jospa sais chileistä ihan satoakin?

- Se koira. Taas ja edelleen listalla. Alkaa pää levitä koirattomuuteen. Tekisi hyvää mulle.
- Sinikieliskinkki olis kans kiva saada.

- Tulossa on reissu USAan perheen kanssa, mutta se nyt ei ole mikään tavoite sinänsä. Tavoitteena on ostaa paria kivaa lankaa ja kangasta tuliaisiksi ja elämäni ensimmäiset tennarit.

Ommellut lapaset, tai no toiset niistä.

Joo. Aika samaa kuuluu kuin vuosi sitten ja aika samantapaisia tavoitteita on seuraavallekin vuodelle. Viime vuodesta on taas mies vaihtunut, mutta en aio ottaa tätä tavaksi. Enkä saanut elämääni järjestykseen tänäkään vuonna. Enkä päätäni. En edes laihtunut, pysyvästi. Mutta asun ensimmäistä kertaa "omillani" eli en vanhempien, enkä miehen kanssa. Kämppis on, mutta se nyt on ihan toinen asia.

Alan jo pikkuhiljaa myöntää, että taidan olla masentunut. Ja sitä on ilmeisesti jatkunut teinivuosista lähtien, vaikka välissä on ollut parempia vuosiakin. Tähän ei kuitenkaan liity kummempaa suurta draamaa, ja elämä menee eteenpäin omalla painollaan, joten en ole tullut vaivanneeksi lääkäreitä tällä asialla. Vaikka vaikuttaahan se varmasti jaksamiseen ja muutenkin.

Sitä kaipaisi niitä onnistumisen tunteita. Sellaisia isompia, kuin mitä syntyy piirustuksen tai käsityön onnistuessa. Sellaisia, joita olen kokenut vain koirien kanssa touhutessani. Ja lisäksi sitä kaipaisi sitä samaa, parempaa, aktiivisempaa, laihempaa minää, jota olen joka vuosi näissä samanlaisissa postauksissa kuulutellut. Siitä huolimatta, että todellisuudessa ihan hyvin tulen toimeen nykyisen minäni kanssa.

Mutta lopulta, mä en koskaan luovuta. Mä en vaan jaksa kokoaikaa yrittää, tai välittää. Mutta silti mä en ole koskaan täysin luovuttanut itseni kanssa. Näen myös positiivisia puolia asioissa. Se ei silti muuta sitä harmaata sumua, joka on kokoajan tässä, joskus enemmän ja joskus vähemmän suurena.

Mutta aina on toivoa. Vaikka juuri nyt ei jaksaisikaan yrittää, tai edes välittää.


Parempaa uuttavuotta 2016 kaikille.
Varsinkin meille, joille elämä ei ole hymyillyt vuonna 2015.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muista jättää kommentti! :)

Kaikki voivat kommentoida, mutta kommentit näkyvät vasta, kun olen ne itse käynyt hyväksymässä.