sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Kettulapaset

Pitkään keskeneräisenä olleet kettulapaset tulivat parissa päivässä valmiiksi.

Kun vaan otti ja neuloi. Ei se sen vaikeampaa ole.

Sorry, saatte nyt tyytyä kännykkäräpsyihin, jotka on otettu silityslaudan päällä.

Ohje: oma
Koko: pienehköihin naisen käsiin sopivat

Lanka: Novita 7 veljestä
(oranssi 278 & luonnonvalkoinen 010)
Puikot: 4mm

Langankulutus:
Valkoinen 74g
Oranssi 28g

Valmistunut: 13.12.2015

Minulla ei ole edes tiedossa, koska nämä lapaset on aloitettu. Olin joskus poistanut raverly-projektin, kun suunnittelin lapasten alkujen purkamista. Toisin kävi. Ja ihan hyvät tuli. Joskus 2014 lopussa / 2015 alussa nämä on kuitenkin aloitettu, suurinpiirtein.

Ranteiden joustinneule on kaksinkerroin ja se on neuloessa kiinnitetty nurjalta. Lämmittävät varmasti ranteita ihan mukavasti. Kirjoneule ei ole mitään maailman siisteintä laadultaan, varsinkaan piiiiitkän kirjoneulomistauon jäljiltä, mutta höyrytyksen jälkeen ovat ihan siedettävän näköiset.

Myös virhe mahtuu mukaan - oikean käden lapasessa peukalokiilan fox -teksti on peilikuvana, kun en tajunnut kääntää tekstiä kaavioon, vaan luin vain samaa kaaviota eri suuntaan kuin vasemman käden lapasessa. Tekstin alapuolella on muuten sydän, se ei näistä kuvista oikein erotu.

Tämän valmistuneen työn myötä lankavarastoni on vihdoin juuri ja juuri alle 45 kiloa.
Tavoite on, että lankaa olisi alle 30 kiloa, ehkä 25, tai jopa 20kg.

Etupuolelta. Kuvissa lapaset ovat höyrytyksen jäljiltä vielä tumppuplokeissa.

Kämmenpuolelta. Tassukuviossa epätasainen jälki haittaa eniten.

Jos ohje kiinnostaa, sen saa lunastaa Raverlysta eurolla!
- linkki ohjeen sivulle -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muista jättää kommentti! :)

Kaikki voivat kommentoida, mutta kommentit näkyvät vasta, kun olen ne itse käynyt hyväksymässä.