torstai 16. toukokuuta 2013

Aina vaan lisää koirajuttuja

Taas lisää koiria ja koirakuvia niitä haluaville, muut voivat skipata postauksen! :)

Sisko tuli käymään mun ja koirien kanssa lenkillä, joten suunnattiin kohti pientä venerantaa, joka on jo mun vakipaikka, jonne aina kesäisin suuntaan koirien kanssa. Lotta pääsi uimaankin ja nyt molemmat koirat ovat mukavan väsyneitä.

Lotta ei (taaskaan) uskaltanut uida, kahlasi vaan niin pitkälle kun tassut ylttivät pohjaan. Kun vedet lämpiäisivät, pääsisi itsekin veteen ja voisi yrittää vähän opettaa sitä uimaan... Vaikka silloin me ollaan jo ehkä muuttamassa pois täältä.



Kyllä se alkumatkasta veti ihan pätevästi, mutta
silloin en tajunnut ottaa kuvia tai mitään.


Mun uljas vetokoirani melkeen jaksaa vetää paluumatkalla


On kivaa saada joko joku jäämään kotiin Maisan kanssa tai joku taluttamaan Maisaa. Mä olen nimittäin todennut, että kahden kouluttamattoman koiran, joista toinen on remmirähjä ja toinen yliystävällinen sählääjä, ulkoiluttaminen yksin ei ole hyvä idea. Tajusin sen viimeistään kevättalvella, kun noiden nelijalkaisten ansiosta kaaduin ja raahauduin jäällä polvillani pari metriä... Oli kivaa, joo.
          Yhtälailla mä arvostaisin, jos meitä vastaan tulis ihminen yhden tai useamman koiran kanssa, eikä kykenisi hallitsemaan koiriaan ja ne tulisivat päälle. Maisan kanssa jotain voisi oikeasti sattua, se on niin arvaamaton ja ihan takuuvarmasti provosoi joitain koiria haukkumisellaan. Remmin päässä oleva koira pitäisi aina pystyä hallitsemaan, vähintään sitten voimalla. Meillä se hallinta nyt on aika pitkälti sitä voimaa, kun noita ei ole koulutettu mitenkään. Ja etenkin talviliukkailla se hallinta oli tasoa nolla, kun oli kaksi koiraa siinä kiskomassa. Yhden kanssa olisin pärjännyt helposti.

Maisa ja sisko

No, tänään mulla oli tosiaan ihanasti vain ja ainoastaan Lotan remmit kädessä ja sisko talutti Maisaa. Oli kivaa ja päästiin kivasti juoksemaankin. Alla hieno kuva meidän hienoista ja oikeaoppisista vetovermeistä... Tyyliin "älkää tehkö niinku mää teen, vaan niinku mä sanon". Siis ostakaa oikeasti koirillenne kunnon vetovaljaat ja joustollinen remmi ja itellenne tukeva vetovyö. Mäkin tekisin niin, jos mulla olisi OMA koira. Ja meillähän on siis puolikuristava yhdistettynä valjaisiin, koska Lotta on onnistunut pari kertaa peruuttamaan itsensä valjaista irti ja tämän viritelmän ansiosta se ei pääse karkuun, jos onnistuu niin tekemään.

Oikeastihan toi pitäis opettaa jotenkin hienosti tohon vetohommaan ja saada se tajuamaan, että nyt oikeasti PITÄÄ vetää. Ja suunnat ja pysähtyminen. Ja sitten vielä parempi kunto sekä mulle että koiralle, molemmat ollaan ihan yhtä huonossa kunnossa - oikeasti!

Klikatkaa isommaksi!

Mä en enää oikein tiedä, elättelisinkö toiveita, että saisin Lotan meille. Se perhana kun on oppinut haukkumaan! Ei sillä, se olisi kyllä helppo ötökkä opettaa siitä pois esim. haukkupannan avulla, jos ei se lopeta sitä vain ympäristön vaihdoksen seurauksena. Eikä se nyt enää mikään pentukaan ole, eikä sen luuston kunnosta ole mitään takeita. Uskalla nyt sitten sellaisen kanssa harrastaa, joko maksat kalliit kuvaukset tai pelkäät, että koira hajoaa käsiin hetkellä millä hyvänsä. Eikä se ole varsinaisesti mun unelmakoira... Vaikka oppisin tietysti sen kanssa hurjasti ja olen oppinut jo nyt.

Ehkä en saa sitä meille edes "koeajalle", koska eihän se ole meidän, vaan miehen vanhempien. Ehkä se ei oikeasti sopeudu kaupunkiin. Ehkä mä en jaksa elää sen kanssa. Mutta sen mä tiedän, että jos se jää tänne, niin ensinnäkin se on onneton ja sillä on huono elämä (ei lenkkejä, ei koirakavereita, ei koulutusta, ei kuria, ei edes ketään kuka leikkisi sen kanssa) ja toiseksi mä jään miettimään sitä asiaa lopuksi elämääni. Että mitä jos olisin sittenkin tehnyt toisin. Teen jo niin, yhden hevosen takia, enkä tahdo toista samanlaista "entä jos..." -tapausta, jota pohtia seuraavat 10 tai 20 vuotta mielessäni.

Päivän taidekuva.


Järki sanoo ei, yrittää uskotella että se ei ole hyvä idea, musta ei ole siihen ja mä en tykkäisi elämästä koiran kanssa. Ja että Lotta on keskittymiskyvytön, kouluttamaton sekarotuinen rakki, josta ei kuitenkaan tule yhtään mitään. Ja se on muka jo vanha ja mullakaan ei ole töitä ja niin edelleen. Sydän sanoo jotain ihan muuta. Ja mieheltä en edes uskalla kysyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muista jättää kommentti! :)

Kaikki voivat kommentoida, mutta kommentit näkyvät vasta, kun olen ne itse käynyt hyväksymässä.