tiistai 14. toukokuuta 2013

Koirien kanssa metsässä



Perjantaina olin miehen ja koirien kanssa lähimetsässä (jonka reunaan on meidän ovelta ehkä 100m), Lotta juoksenteli vapaana ja Maisa roikkui remmin päässä. Kyseisessä metsässä nimittäin liikkuu muitakin koiria silloin tällöin ja lähistöllä on pihoja, joissa on koiria, joten äksyä mummelia ei kannata tällaisissa paikoissa pitää vapaana. Muuten pysyy kivasti vapaana suurinpiirtein näköetäisyydellä ja tulee kiltisti luokse, mutten tahdo ottaa sitä riskiä että se joko syö jonkun tai tulee itse syödyksi.




Lotan kanssa on ollut aiemmin vähän ongelmia koiran kiinni saamisen kanssa, mutta koska se ei nyt ole ollut kenenkään muun kanssa liikkeellä, olen saanut käyttää omia keinojani ja Lotta ei enää juokse parin metrin päästä ohi kiinni jäämisen pelossa. Ei sillä, että se mitään täydellistä tai edes jonkinlaista luoksetuloa osaisi, mutta nyt se "uskaltaa" pysytellä mun lähellä. Lenkin aikana otin sen pari kertaa kiinni muuten vaan, rapsuttelin ja päästin taas menemään ja toki kehuin ja rapsutin sitä muutenkin, jos tuli lähelle. Siinä vaiheessa, kun koira piti saada kiinni, en muuttanut käytöstäni tai olemustani mitenkään (Lotan kanssa täytyy olla tarkkana, se on toisinaan yllättävän herkkä!) ja koira tuli itsestään mun luokse ja sain sen otettua kiinni ilman minkäänlaista "jahtaamista" tai edes "syöksyä", jotta ylettyisin sen valjaisiin.

On se hieno ♥ Ja vähän liian tärkeä ei-omaksi koiraksi.

- koirankoulutusmietinnät alkaa -
Kyllä huomaa, että sen kanssa on tehty asioita väärin. On toisaalta kiva korjata ongelmia, mutta toisaalta olisi myös kiva kouluttaa koira alusta asti toimimaan oikein, sillä silloin sen toiminta olisi varmempaa. Silloin koiran kanssa toimiessa ei tarvitse jatkuvasti pitää mielessä niitä vanhoja ongelmia sen pelossa, että oma toiminta nostaa ne taas esiin. Varsinkin Lotan tyylisen koiran kanssa saa olla tarkkana. Se on miellyttämisenhaluinen, mutta kodin ulkopuolella ihan omissa maailmoissaan ja metsästysrotujen risteytyksenä sille ei ole ominaista pysytellä ihmisen välittömässä läheisyydessä. Lisäksi se on pehmeä ja herkkä. Se on toisaalta nopea oppimaan, mutta se on keskittymiskyvytön, eikä todellakaan penaalin terävin kynä, vaikka valtavan ihana koira onkin.



Tässä parin "ongelmatapauksen" kanssa toimiessa suurimmaksi ongelmaksi on muodostunut se, että ainoastaan minä toimin ongelmaa poistavalla tavalla. Maisan kanssa ongelma on sinänsä pieni, sillä fiksuna koirana se osaa olla kiltisti kun minä olen paikalla, vaikka ei olisi sitä muiden seurassa. Lotta taas helposti yleistää varsinkin ikävämmät asiat koskemaan kaikkia ihmisiä. Niinpä, kun joku muu ottaa sen kiinni "hyökkäämällä" sitä kohti, se alkaa kiertää myös minut parin metrin päästä. Vaikka kyllä senkin päähän jotain menee:

         Koirat olivat muutama viikko sitten päässeet mystisesti karkuun takapihalta ja portti (jossa on tiukka kiinnitys!) oli auki. Lähdimme miehen kanssa koirien perään talutusremmit kädessä ja miehen isä jäi kotipihaan odottelemaan, jos karkurit palaavat kotiin. Olivat kuulemma käyneet siinä kymmenen metrin päässä kääntymässä, mutta Lotta oli lähtenyt juoksemaan pois ja Maisa oli juossut sen perään. Me törmäsimmekin koiriin hetkeä myöhemmin ja Lotta etunenässä ne juoksivat suoraan syliini ilman ajatustakaan pois kipittämisestä, jolloin saimme ne vaivatta kiinni ja kehuin toki molempia vuolaasti ja rapsutusten kera.
          Tähän on syykin. Lottaa täytyy aina välillä huudella takapihalta sisälle. Kun minä huudan sitä, se tulee häntä heiluen ja saa kehuja ja rapsutuksia. Kun joku muu huutaa sitä, se ei tule ensimmäisestä eikä kymmenennestäkään käskystä aina sisälle, koska on tottunut saamaan vain toruja, kun vihdoin suvaitsee tulla sisälle. Mikä meni väärin? Niinpä. Onneksi oma mies ei ole tähän syyllistynyt, joten Lotalla on ns. luottamus häntä kohtaan olemassa. Mä olen kuitenkin se, jonka luokse se juoksee, vaikka vieressä oleva mieheni sitä olisi kutsunut.
         Mä olen tehnyt itsestäni sille sen spesiaalin ihmisen, jolta saa kaikkea kivaa, joka toimii johdonmukaisesti ja toruu vain jos siihen on aihetta. Lopullinen käännekohta oli kuitenkin, kun kävin ottamassa luun sohvan takana murisevalta Lotalta (nappasin sen niskasta kiinni, siirsin sen kauhemmas, otin luun, vein toiseen paikkaan ja annoin sen sille ja siis tämä kaikki ihan syystä). Lottaa kun joutuu komentamaan niin harvoin, että sille ei oikein kehity samanlaista "kunnioitusta" kuin Maisalle, jota joutuu toistuvasti kieltämään tekemästä asioita. Muutuin sen silmissä kivasta nameja antavasta ja leikkivästä tyypistä ihmiseksi, joka on sekä mukava, että päättää asioista ja siitä hetkestä eteenpäin kaikki on Lotan kanssa toiminut hivenen paremmin.



Mun mielestä positiivinen vahvistaminen on kauhean kiva asia, mutta ihan kaikkea ei saavuteta sillä. Ja mikä toimii yhdelle, ei aina toimi toiselle. Maisa ja Lotta ovat kuin yö ja päivä, siksi toimin niiden kanssa eri tavalla monissa tilanteissa. Enkä vieläkään ymmärrä, miten voin opettaa FIKSUN koiran pysymään pois astianpesukoneen luota syöttämällä sille nameja ja kehumalla sitä, kun se keksii, että ko. tempusta saa nameja. Ihan totta, tyhmempikin koira saattaa keksiä sen.  Sen sijaan sain muutamalla toistolla opetettua Maisan pysymään sieltä pois (kun minä olen paikalla), kun komensin tiukasti ja yksinkertaisesti työnsin sen pois jalallani (koska käsiin se nappaa hampailla pentuajan väärän kohtelun takia). Ja koira kärsi tästä tavasta hirveästi?

          Sen sijaan esimerkiksi temppujen opettelu, luoksetulo ja moni muu asia ovat juttuja, joita voi opetella juurikin positiivisilla menetelmillä. Mutta mun mielestä koiran kanssa toimiessa suurin tarvittava asia on oma järki. Täytyy osata lukea koiraa ja arvioida, mikä on paras tapa juuri sen tapauksessa saavuttaa haluttu asia. Niinpä voinkin todeta, että en käytä mitään yksittäistä metodia koirien kanssa, vaan omaa päätäni. En kurita niitä, enkä toru turhaan, en satuta, kehun hyvistä jutuista, luen elekieltä, ajattelen asioita koiran kannalta ja niin edelleen. Ja kiinnostaa oppia lisää, jos jollain on mulle hyviä vinkkejä ja toki tykkään myös keskustella aiheesta muutenvaan :)
- koirankoulutusmietinnät loppuu -


Lenkin jälkeen hetken rauhoituttuamme menimme koirien kanssa pihalle ja otin namit mukaan. Ensin tein Lotan kanssa muutamaan kertaan istu-seiso-maahan -muistuttelua ja sitten nostin talven talon seinustalla nököttäneet estetolpat laatoituksen keskelle.
         Harmi kun tästä ei ole kuvia. Laitoin pitkän puomin alimmalle kannattimelle ja Lotta tuli mun kanssa sen yli epäröimättä. Muutaman toiston jälkeen nostin sitä toiselle kannattimelle (varmaan alle 20cm maasta), että se oikesti edes huomaisi puomin ja siitäkin mentiin yli monta kertaa. Melkoinen muutos, kun viime syksynä Lotta pelkäsi ko. hökötystä kuin ruttoa!
         Siinä sivussa myös sivulletuloa ja pätkiä seuraamista. En tiedä vieläkään miksi, mutta Lotta istuu pysähtyessä kuin tietäisi, että niin kuuluu tehdä. Sivulletulo sillä ei todellakaan ole hanskassa, mutta mitä pienistä, namin avulla koira oikeaan paikkaan vaan. Huviksemme tässä treenaillaan. Lopussa Lotta hyppäsi mua vasten kohtuullisen hallitusti (mua vasten hyppiminen on normaalisti kyllä kiellettyä, mutta treenatessa ja hallitusti tehtynä kyllä sallin sen) ja sai paljon rapsutuksia. Koko lyhyen treenailuhetken aikana se ei kertaakaan haahuillut muualle ja pientä keskittymiskykyäkin oli havaittavissa.

Maisakin hyppäsi pari kertaa sellaisen 20 senttisen hypyn ja istui ja meni maahan ihan pätevästi (ollakseen luupää-Maisa). Se on oikeasti oppinut sen istumisen nyt, se istuu ilman mitään apuja ja maahan se menee namin perässä, eikä enää nouse seisomaan ja tunge vain kuonoa kiinni namikäteen. Senkin 12-vuotiaaseen umpiluiseen päähän siis todella jää jotain, kun vaan yrittää. Siinä missä Lotta saattaa oppia jonkin asian alle 10 toistolla, vaatii Maisa samaan juttuun 100-1000 toistoa. Enkä liioittele yhtään, vaan olen todennut tämän ihan käytännössä.

Toisaalta tekee mieli touhuta koirien kanssa ja opettaa juttuja erityisesti Lotalle. Toisaalta tuntuu kuitenkin niin turhalta, sillä montaa kuukautta tässä ei enää asustella, vaan muutto omaan kerrostalokämppään alkaa lähestyä. Siinä vaiheessa kaikki opittu menee roskakorista alas, enkä enää touhua Lotan kanssa mitään koskaan ikinä. Tai ehkä satunnaisesti jos tullaan kylään, mutta tuskin silloinkaan muuta kuin rapsuttelen sitä...

Lenkillä törmättiin myös sinivuokkoihin!

Hyvää kevättä sekä ihmisille että karvaisille kavereille! Menen nyt muualle jatkamaan koira-ahdistumistani ja neulon neuletakkiani eteenpäin.

Ainiin, kaikki postauksen kuvat on otettu Canon PowerShot A4000 IS -pokkarillani. Kiva kamera, edelleenkin, mutta ei pysy koirien mukana yhtä hyvin kuin järkkäri. Myöhemmin tällä viikolla ehkä lisää koirakuvia ja toivottavasti saisin kuvia ja/tai videoa myös pikku treenailuistamme joku kerta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muista jättää kommentti! :)

Kaikki voivat kommentoida, mutta kommentit näkyvät vasta, kun olen ne itse käynyt hyväksymässä.