perjantai 29. maaliskuuta 2013

Koira-argh.

Mä mietin taas koiria. Ehkä hevonen olis parempi, se kun ei asuis "kotona" = mun ei tarvitsisi miettiä tilanpuutetta tai miehen ja eläimen yhteensopivuutta tai sen puutetta. Eikä mulla ole varaa hevoseen, eikä mun Se Hevonen ole edes myytävänä - vaikka kai sen saisi kun tarpeeksi tarjoaisi?

Eniveis, ei ollut nyt kyse hevosista ja niiden ostamisesta. Tai sen. Äh, olkoot.


Mä olen asunut reilut 1,5 vuotta samassa taloudessa koirien kanssa ja mies on kasvanut niiden keskellä. Miten on mahdollista, että mä olen meistä se, joka pärjää niiden kanssa ja mies ei? Miten mä ymmärrän niitä ja mies ei? Miten mä osaan olla niiden kanssa asiallisesti ja miehen on kokoajan pakko esim. härnätä niitä jollain? Lotta vie sitä kuin litran mittaa pitkin ojanpohjia, jos erehdyn antamaan remmin sen käteen, vaikka sillä on reilusti enemmän voimia pidellä sitä?! En vaan tajua.

No, se ainakin vaikuttanee, että mulla on halu ymmärtää ja oppia. Mua kiinnostaa. Mulle koira on koira. Vaikka inhimillistän asioita ja eläimiä vitsillä, mulle koira on silti aina tasan koira, eli aivan täysin eri asia kuin ihminen. Syö ja hengittää, mutta pään sisällä kaikki on toisin. Koirat leikkivät eri tavalla, ymmärtävät  asioita eri tavalla ja niin edelleen. Koirilla on myös varsin hieno ja mielenkiintoinen elekieli, jos joku vain sitä osaisi tulkita - se hännän heilutus ei ole ainoa ele, eikä sekään aina tarkoita samaa.
          Ihmisen mielestä hauska pikku härnääminen on koiran mielestä esimerkiksi oikeasti sairaan ärsyttävää (rousk) tai kiva saalistusleikki (rousk) tai jotain muuta. Ihmisen mielestä on kauhean hyvä vitsi, jos on heittävinään jotain, koira juosee ja lelu onkin edelleen ihmisen kädessä. Hihihih, kun on pöljä koira. Sitten ihmetellään, kun se ei enää nouda, eikä leiki, kun tätä härnäämistä on harrastettu enemmän kun varsinaista leikkiä. Tai käytetään tyhjää hupparin hihaa koiran leikittämiseen ja sitten ihmetellään, kun koira eräänä päivänä leikin lomassa nappaakin ranteeseen. Meidän tapauksessa ei paha juttu sinänsä, koska Lotan noutajamainen puruote ei tee pahemmin jälkiä, mutta opetappa sama belgille tai vastaavalle ja selitä sitten ensiavussa, että koira ei ole missään nimessä vaaraksi, se vain leikki vähän.

Ainiin ja yksi suurin logiikka maailmassa. Kutsu koiraa takapihalta sisälle. Kutsu uudelleen. Ja uudelleen. Karju koiralle vihaisena kun se vihdoinkin suvaitsi tulla sisälle. Toista x kertaa. Tadaa, koira ei enää tule pihalta sisälle vaikka ruoalla houkuttelisit ja koiran kutsuminen saa aikaan pakoreaktion! Olet onnistunut koulutuksessa! Ai, eikö se ollut tarkoitus vai? No, huomaamattasi kuitenkin opetit koiralle asian näin päin. Oma vika, pikkusika. Sama pätee myös siinä, jos koiralle antaa ruokaa/namupalan/kehuja/rapsutuksia/mitävaan aina kun tulee kotiin ja se haukkuu + aina kun se muuten vaan sattuu haukkumaan (= on muka nälkäinen ja pyytää ruokaa). Kai se oppii, että haukkumisesta saa namuja = se on positiivinen asia = haukkuu lisää.

Ylemmässä kappaleessa esitettyjä hienoja koulutuskeinoja ei sentään mun mies käytä, on se jotain oppinut. Kyllä siitäkin hiljaa hyvä tulee, ehkä. Tai voisi tulla, jos meille tulisi koira, muttei tule, koska mä en jaksa kouluttaa sekä miestä että koiraa. Eikä niitä voisi jättää hetkeksikään kahdestaan! Joskus tuntuu, että asun 5-vuotiaan, enkä 20-vuotiaan kanssa... Vaikka täytyy myöntää, että on se silti ihana ja ei se ole todellakaan koirien kanssa toimiessaan pahimpia tapauksia, joita olen nähnyt. Olisi sillä vielä toivoa, jos sitä jaksaisi kiinnostaa.

Kai se on helppo ymmärtää, kun tästä lukee, mutta voi kun ihmiset voisivat nähdä asiat näin myös elävässä elämässä. Toki suurin osa koirien omistajista varmasti ymmärtää nämä asiat muutenkin, mutta on myös suorastaan pelottavan suuri joukko niitä, joille yllä esitetty toiminta vaikuttaa aivan loogiselta ja on se kumma kun koira on niin tottelematon ja haukkuu ja niin edelleen.

Oppikaa näkemään vika itsessänne, ihmiset. Kaikki mitä koira tekee, on seurausta jostain mitä itse olette tehneet / jättäneet tekemättä. Aamen.

Kuvat 2012 keväältä, belgien tokopäivästä Tampereelta, itse ottamiani.
Kuvien koirat eivät liity tekstiin millään tavoin.

3 kommenttia:

  1. Onko mieleesi tullut, että voisit siirtää sen belgihaaveesi hetkeksi hyllylle, ja miettiä jotain helppoa seurakoiraa? Siis jotain, joka on nimenomaan jalostettu vain seurakoiraksi. Itte olen huomannut, kun tuo shih tzu on ollut mun luona kylässä, että se ei kyllä turhia hötkyile. Näin sulla olisi miehessä ja koirassa vähemmän koulutettavaa.

    En usko että Kassuakaan on hirveästi koulutettu (maahanmenoa se ei ainakaan osaa) mutta silti se ei karkaile, ei hauku ovikelloa, eikä tuhoa tavaroita. Tietysti seurakoirakin on koira, ja jonkin verran sitäkin on koulutettava, sillä Kassullakin on eroahdistusta ja remmirähjäämistä. Nuokin olisi varmasti estettävissä johdonmukaisella käytöksellä koiran ollessa pentu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ehkä mun on parempi ilman koiraa. Ehkä en kuitenkaan jaksaisi lenkittää ja muuta. Ja kun mulle ei mikään seurakoira sopisi, kun mä tahdon belgin tai vastaavan - kun tahtoisin oikeasti harrastaa! En tahdo, että koira olisi vaan seurana ja lenkitettävänä. Vaikka voisihan seurakoirankin kanssa harrastaa, muttei kovin vakavasti...

      Okei, vähän ristiriitaista. Tahdon harrastaa, mutten ole varma jaksanko edes lenkittää koiraa. Todellakin parempi, että jätän koirien omistamisen muille ja neulon itselleni pehmokoiran...

      Poista
  2. Mä olen tehnyt ihan saman havainnon, että useimmiten koirat vievät miestä kuin märkää rättiä ympäri kyliä! Höh..

    http://pirinransu.blogspot.fi

    VastaaPoista

Muista jättää kommentti! :)

Kaikki voivat kommentoida, mutta kommentit näkyvät vasta, kun olen ne itse käynyt hyväksymässä.