sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Remontti edistyy!

Remonttiapu lähti pariksi viikoksi lomalle. Remontti pysähtyi. Eikun... Ei se tainnut mennä ihan niin. Kämpällä tuli pyörittyä kohtuullisella aktiivisuudella jo ennen, kuin remonttiapuihmisemme oikeasti lähtivät mihinkään. Kaikki, mitä piti saada tehtyä tuon parin viikon aikana, olikin oikeastaan tehty jo ennen kuin se pari viikkoa edes alkoi.

Täytyy tehdä taas videopostauskin jossain vaiheessa, kun näkyy oikeasti jotain reilumpaa muutosta edelliseen videoon. Seuraavalla viikolla aiotaan tapetoida olkkaria ja sen lisäksi eteinen on vielä viimeistä maalipintaansa vailla. Sitten eteisen maalauksen jälkeen saadaan vihdoin nostaa vessan ovi takaisin paikalleen! Sitten alkaa olla kaikki isommat jutut aikalailla siinä ja joudutaan kuluttamaan aikaa pikkujuttuja fiksaillessa, mutta kyllä niissäkin toki saa aikaa kulumaan. Ja sitten voisi vaikka harkita jotain sisustusaiheista puuhaa ihan kotosalla. Muutama koristetyynyn päällinen tai ehkä keittiön verhot tai jotain?

Tässä päiväkirjamaisesti vähän jotain juttua kultakin remonttikerralta välillä ke-su:

Ke 30.1.
Oltiin yhdessä miehen kanssa asunnolla. Siivottiin ja imuroitiin, minkä päätteeksi laitettiin keittiöön kaksi viimeistä, valmiiksi leikattua tasoitetapetin palaa. Se onnistui hyvin! Jee!

To 31.1.
Olin asunnolla yksin ja maalasin eteisen seinät ekan kerran. Lisäksi laitoin keittiöön altaan paikan ympärille ja vähän muuallekkin kosteussulkuainetta, joka on sinistä ja tahmeaa. Ja haisi purkissa ollessaan aika lailla ei miltään, mutta kuivuessaan pahalta. Hassua. Mulla on sellainen muistikuva, että olisin tehnyt jotain muutakin, mutten keksi mitään mitä olisin voinut silloin tehdä!

Torstai: Kosteussulku

Pe 1.2.
Olin remontoimassa klo 13-22 erittäin huonosti nukutun yön jälkeen ja aika vähällä ravinnolla. Hullu minä. Tosin siinä välissä kävin vielä keskustassa, oli sellainen hieno kahden hengen neulemiitti! Oli miten oli, sain jotain aikaankin. Maalasin eteisen ja keittiön katot, itseasiassa keittiön katon jopa kahdesti. Maalausasentoni oli vähintäänkin kamala, muttei tuntunut sillä hetkellä huonolta.
          Lisäksi maalasin keittiön seinät kertaalleen "pohjamaalilla" eli Harmonylla, joka on samaa sarjaa lopullisen maalin kanssa, mutta mattapintainen. Sitä oli meillä sopivasti vaalean harmaana, sellainen puolikas 3 litran purkki, jämämaalia jostain. Lopputulos oli epätasainen ja kamala, mutta mitä muuta voi odottaa ensimmäiseltä maalikerrokselta? Mulla oli päivän jälkeen kipeänä sekä ranteet, että yläselkä ja vatsalihakset. Mies oli työreissulla ja palasi vasta joskus vuorokauden vaihteen jälkeen, eikä ollut oikein innokas hieromaan mun kipeitä paikkojani.

La 2.2.
Oltiin miehen kanssa molemmat paikalla. Käytiin ensin ostamassa K-Raudasta valkoista tapettia 6 rullaa. Päätettiin olla hulluja ja tapetoida itse. "Ei se voi olla niin vaikeaa, ei tätä tarvi edes kohdistaa ja liisterin saa vetää suoraan seinään ja ne tasoitetapetitkin meni niin helpolla." Saadaan onneksi laser lainaan, jotta saadaan tapetit suoraan! Sellaista käytettiin keittiössäkin tasoitetapettien kanssa kun äidin kanssa ekoja paloja laitettiin. Tosin nyt tapettien suoruudella on valtavasti enemmän väliä. Mä olen kuitenkin jo pariin kertaan avustanut vanhempiani tapetoinnissa, joten sinänsä on tuttua puuhaa. Nyt mies saa avustaa mua ja mä saan olla se viisas ja kokenut henkilö siinä...
          Sitten mentiin kämpälle, jossa todettiin, että kattomaalia tarvitaan lisää, koska keittiön katon pinta ei ollut tasainen kahden kerroksen jälkeen. Lähdin siis hakemaan toisen pienen purkin sävyttämätöntä valkoista Remontti-Ässää Prismasta. Sillä välin mies oli maalannut edellisen purkin lopuilla eteisen kattoa (toinen maalikerros), mutta se oli jo siinä vaiheessa loppunut kesken. Sitten se maalasi sen eteisen katon loppuun ja saman tien keittiönkin katon. Kolme kerrosta riittää varmasti.
          Miehen maalatessa minä kiinnittelin saranoita olohuoneen kaappien oviin, että nekin saataisiin siitä pois kuljeksimasta. Mahtuisi jotain tekemäänkin, kun ympärillä ei lojuisi "ylimääräisiä" ovia! Kun katot oli maalattu, maalattiin yhdessä vielä keittiön seinätkin, niihin siis ensimmäinen kerros lopullisella värillä, vaaleanharmaalla puolihimmeällä Remontti-Ässällä. Tuli jo kivan tasaista, kun oli se epämääräinen harmaa pohja siellä alla, eikä pelkkä valkoinen tasoitetapetti. Ja tasoitetapettiin olen tosi tyytyväinen kyllä myös, tasaista on ja saumatkin hävisivät maalatessa aika huomaamattomiksi.

Sunnuntai: Kaapinovet paikallaan, vihdoinkin!

Su 3.3.
Heitin miehen salille ja menin itse maalaamaan keittiön viimeistä kertaa. Mies tuli sitten myöhemmin bussilla ja maalasi olohuoneen kaksi seinää, joissa oli tasoittelusta johtuen harmaita länttejä. Ne olisivat ehkä näkyneet valkoisen tapetin läpi, joten parempi maalata ennen tapetointia.
          Sitten syötiin ja laitettiin vielä olohuoneen kaapinovet paikalleen. Yläkaappien ovet oli jo joskus aiemmin laitettu tosiaan. Yhtä ovea piti vähän reunoista hioa, että suostui menemään kiinni ja yhden kahvan ruuvi oli aiemmin katkennut sinne oven sisään, joten yksi kahva ei ole vielä paikallaan. Onneksi kyseinen ovi pysyy kiinni ilman kahvaakin. Noissa 50-lukuisissa ovissahan on siis kahvat, jotka todella ovat kahvat, eivät vain nupit. Ne pitävät ovet kiinni. Uusissa kalusteissa (esim. keittiön kaapeissa) saranat pitävät ovet kiinni, mutta näissä on tosiaan sellaiset "karvalakkimalliset" saranat.


Palaillaan asiaan sitten taas joskus seuraavalla viikolla! Ehkä välillä voisi postailla muistakin aiheista, mutta kun ei tässä nyt just oikein ehdi käsitöitäkään tekemään, kun ensin on työharjoittelua ja siitä suoraan remontoimaan ja illalla kotiin pesulle ja nukkumaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muista jättää kommentti! :)

Kaikki voivat kommentoida, mutta kommentit näkyvät vasta, kun olen ne itse käynyt hyväksymässä.