torstai 22. marraskuuta 2012

Persoonallisuustesti ja urheilua

Käytit testin tekemiseen 6 minuuttia 26 sekuntia.

26% (5/19) - Ulospäinsuuntautuneisuus
Seurallinen, pitää juhlimisesta, keskustelee, kaipaa jännitystä, ottaa riskejä, toimii hetken mielijohteesta.

10% (2/20) - Psykoottisuus
Piittaamattomuus muista ihmisistä, eristäytyminen, sopeutumattomuus, empatian puute, vihamielisyys, piittaamattomuus vaarasta, julmuus, epäinhimillisyys.

48% (11/23) - Neuroottisuus
Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto.

33% (8/24) - Valheasteikko
Mittaa taipumusta antaa vastauksissaan itsestään todellista terveempi tai sosiaalisesti suotavampi kuva.

Tein Eysenckin persoonallisuustestin ja tulokset näette yllä.

Psykoottisuus on kyllä ihan oikein eli kaikista vähäisin, vaikka rakas tuleva anoppini erään kivan pikku riitamme aikana oli kovastikin sitä mieltä, että olen juurikin tuollainen, kuin psykoottisuuden kuvauksessa sanotaan. Tosiasiassa mä pystyn vallan hyvin kuvittelemaan, miltä jossain tilanteessa olevasta ihmisestä tuntuu, eli esimerkiksi pystyn kuvittelemaan, millainen suru ja tuska jollekin olisi, jos hänen lapselleen tapahtuisi jotain - siitä huolimatta että en itse pidä lapsista. Eri asia on sitten, miten suhtaudun. Ei se, että voi kuvitella ja samaistua, tarkoita, että välttämättä silti reagoisi tilanteeseen odotetulla tavalla.
          Sellainen pieni loppuhuomautus tähän vaan, ihan vinkkinä ihmisille, jotka riitelevät mun tai ihan kenen tahansa kanssa: jos alat räyhätä syyttä suotta, antamatta mahdollisuutta fiksulle keskustelulle ja syytät ties mistä, niin toisen osapuolen on silloin hiukan vaikea olla kovin myötätuntoinen, joustava ja epäitsekäs. Rauhallinen keskustelu on oikeasti todella paljon fiksumpi kommunikointikeino kuin riitely ja huutaminen.

Ulospäinsuuntautuneisuus on ihan oikeassa paikassa myöskin. Mä en ole kovin ulospäinsuuntautunut ihminen, noin niinkun tuntemattomien silmin. En tykkää juhlimisesta enkä tuntemattomien ihmisten keskelle joutumisesta. En myöskään ole mikään paras esimerkki siitä, miten kavereihin pidetään aktiivisesti yhteyttä ja silleen. Tästä huolimatta sukulaiset ja ystävät on mulle valtavan tärkeitä. Kyllä, juuri te siellä, jotka ehkä luette joskus blogiani, olette mulle ihan super tärkeitä, vaikka en aina sitä muistaisikaan osoittaa.
         Nykyään olen tullut paljon ulospäinsuuntautuneemmaksi. Uskallan vaihtaa muutaman sanan, jos törmään koirien kanssa ulkoillessani johonkin ihmiseen, joka vaikkapa sanoo koirista jotain. Viimeksi eilen moikkasin metsässä nuorta naista, joka oli ihan yksin liikkeellä. Siis siellä ihan keskellä metsää. En mä normaalisti moikkaile ihmisille. Ja kun tulee toinen koiria ulkoiluttava ihminen vastaan, olen kykeneväinen kertomaan, että pienempi otus ei oikein tykkää muista koirista, mutta isompi tulee kaikkien kanssa toimeen, vaikka toinen ei mitään sanoisikaan. Lankakaupassa saatan vaihtaa muutaman sanan kassan kanssa ostoksia kassiin sulloessani. Hymyilen ja sanon kiitos. Voisin jopa todeta, että musta alkaa vihdoin tulla tässä mielessä ihan normaali ihminen.

Valheasteikkoa naureskelin itsekseni. Ai että mä annan itsestäni terveemmän ja "normaalimman" kuvan kuin mitä olen? Voi kuulkaa, mä annan mielelläni itsestäni ihan just eikä melkeen realistisen kuvan - ai ai kun on taas ranteet kipeet ja voi voi ja au au ja niin edelleen. Niin, se realistinen kuva musta ei tosiaan mikään ruusuinen ole. Joku asia on aina huonosti, esimerkiksi nyt maha on taas vaivannut oikein urakalla, nivelet sen sijaan on olleet ihan hyvät jonkin aikaa. En mä ole mikään mallikappale täydellisestä ihmisestä, enkä näe siinä mitään ongelmaa - mä olen mä ja jos en kelpaa jollekin tällaisena, se ei ole mun murheeni.

Neuroottisuus... Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto. No osan voin allekirjoittaa, osaa en. Ahdistunut en oo ollut vähään aikaan. Masentunut en oo ollut kuin ihan vähän joskus teinivuosina. Syyllisyyttä en oo juurikaan tuntenut, koska ei ole ollut aihetta. Erityisen alhainen itsetuntokaan mulla ei enää ole.
          Huolestunut olen vähäsen silloin tällöin, viimeksi tänään omasta terveydestä. Mielialan vaihtelusta en osaa paljoa sanoa, mutta mies varmaan sanoisi, että mun mieliala vaihtelee ihan miten sattuu. No, ei kai sentään ihan, mutta nyt olen ollut muutamana päivänä aika ärsyyntynyt monista asioista.


************

Tuli laskettua samalta sivustolta löytyvällä laskurilla Painoindeksi (BMI) kuvitellulla painolla, joka on ihan hatusta vedetty, 65kg. Todellisuudessa mä en tiedä mitä painan, koska vaaka on ainakin yli vuoden verran ollut kauhistus. Tänään voisin kyllä yrittää uskaltaa, koska viikon verran olen liikkunut enemmän ja syönyt vähemmän. Olisi kuitenkin kiva tietää se ns. aloituspaino, mistä lähden liikkeelle.
          Viimeksi joskus ehkä pari vuotta sitten, kun punnitsin itseni, olin muistaakseni laihempi ja puolen kilon päässä 60 kilosta. Pituuskasvun loputtua olen kyllä painanut noin 54 kiloa, mikä on ihannepaino mun pituiselle ihmiselle ja tavoitteena nytkin siis.

Tumblrista löysin seuraavia kuvatuksia, joita voisin hyödyntää... Varsinkin kuukauden mittaiset "haasteet" kiinnostavat. Voisinkin aloittaa vaikka heti tänään! Ehkä kursin itselleni näistä jonkun yhdistetyn jumppakalenterin, että menee lepopäivät kaikissa samoin.





"Lankku", tehokas liike!
(mies kokeili ekaa kertaa ikinä ja pysyi asennossa heti 3 min)

Käsittääkseni nää olis niinkun punnerruksia... väärä kuva yläreunassa!
(en oo koskaan tehnyt yhtään "oikeaa" punnerrusta)

Kyykkyyn-ylös, yllättävän raskas liike oikeasti!
(muistan kuinka vihasin tätä peruskoulussa, kun oli niin raskas)

Ei sitten muuta kun liikunnan iloa ja seuraavaan kertaan, rakkaat lukijat :)

1 kommentti:

  1. Moikka, sulle on haaste: http://urpoilija.blogspot.fi/2012/11/liebster-blog.html

    VastaaPoista

Muista jättää kommentti! :)

Kaikki voivat kommentoida, mutta kommentit näkyvät vasta, kun olen ne itse käynyt hyväksymässä.