perjantai 7. syyskuuta 2012

Valmista tuli

Blogi alkaa nyt näyttää siltä miltä pitääkin ja sivuilla on tekstit ja kuvat. Toivottavasti tätä ulkoasua jaksetaan katsella pitkään. Kommentoikaa toki, että mitä pidätte ulkoasusta ja muusta!

Puhtaalta pöydältä aloittaminen on joskus ihanaa, vaikka siihen liittyy aina tietty tuska, kun kaikki aiemmin tehty pitää heittää alas pöydältä. Ensin se hirvittää, mutta loppujen lopuksi vanhoja juttuja ei yleesä jää kaipaamaan. Tämäkin blogi oli täynnä jos jonkinlaista turhaa ja epämukavaa kuraa...

KÄSITYÖT

Pehmeitä (lanka & kangas) käsitöitä pitäisi taas alkaa tekemään. Jotenkin vain jumitan niiden kanssa. Ompelemista haittaa sadan euron halpisompelukone, joka jumittaa ja tekee sotkua. Neulomista taas haittaa se, että sisko tilasi minulta viime keväänä huivin ja se ei ole edistynyt yhtään. Milloin oikein aion oppia, ettei harrastuksesta saa tehdä työtä?

Sen sijaan kovempia käsitöitä on remontin ohessa harjoitettu, sillä olen maalaamista varten hionut vanhan keittiön puiset kuivausritilät (niistä tulee jotkut näkyvät hyllyt meille johonkin), sekä kaappien sisäpuolelle tulevia tankoja ja yhden pikku naulakon rungon. Kaikki nämä vaihtavat väriä valkoiseksi. Lisäksi yksi rottinkinen kiva kulmahylly pitäisi jotenkin saada valkoiseksi, mutta se ei ihan pensselillä peity joka kolosta... Ehkä spraymaali olisi ratkaisu sen kanssa.

Vanhat kuivaushyllyt

Roskiksesta pelastettu naulakko

Roskiksen vierestä pelastettu norsu

En ole dyykkari, mutta norsu kökötti siinä näkyvillä, kun eräänä päivänä menimme remontoimaan kämppää. Pakkohan se oli mukaan napata, kun se oli ihan ehjäkin. Ajattelin vetää sen jollain valkoiseksi, ensin täytyy vain selvittää, mikä maali pysyy keramiikassa kiinni.

Niin ja naulakon pelasti roskikseen joutumiselta äitini. Hän on tehnyt työpaikallaan paljon hienoja roskislöytöjä, vaikka ei hänkään niitä dyykkaile erityisemmin. Siellä vain satutaan heittämään kaikkea käyttökelpoistakin roskikseen, viimeisimpänä esimerkiksi täysin toimiva leivänpaahdin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muista jättää kommentti! :)

Kaikki voivat kommentoida, mutta kommentit näkyvät vasta, kun olen ne itse käynyt hyväksymässä.